Vaikuttaminen

MAL:n palkinnot

MAL:n tavoitteena on olla aktiivinen matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan koulutuksen ja opiskelun kannustaja sekä kehittäjä eri koulutustasoilla. MAL kannustaa ja palkitsee edustamiensa alojen opiskelijoita jakamalla pääpalkinnot valtakunnallisissa Matemaattisten aineiden opettajien liiton (MAOLin) vuosittain järjestämissä lukion avoimen sarjan matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan loppukilpailussa. Palkinnot jaetaan tammi-helmikuussa loppukilpailujen yhteydessä Helsingissä.

MAL jakaa vuosittain 5000 euron pro gradu palkinnon näkökulmastaan parhaasta matematiikan, fysiikan tai tietojenkäsittelytieteen pro gradu –tutkielmasta. Yliopistoilta pyydetään ehdotukset palkinnon saajiksi alkuvuodesta. Palkintotoimikunta on sama, joka valitsee myös Tekniikan akateemisten liiton (TEK) DI-työpalkinnon saajat, vahvistettuna MAL:n nimeämillä edustajilla. Palkintotoimikunta tekee työnsä kevätkaudella. MAL:n hallitus päättää palkinnon saajan palkintotoimikunnan esityksen pohjalta.

MAL:llä ei ole vielä omaa väitöskirjapalkintoa, mutta MAL:n edustamien alojen väitöskirja voi tulla palkituksi TEKin järjestämässä väitöskirjakilpailussa.

MAL yhteiskunnallisena vaikuttajana ja yhteistyökumppanina

MAL vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan aloilla mm. lausunnoilla ja kannanotoilla sekä tekemällä aloitteita ja ehdotuksia alaansa koskevissa asioissa. MAL on osallistunut esimerkiksi lehtikirjoitteluun mm. Helsingin sanomissa matematiikan ja fysiikan aseman ja arvostuksen parantamiseksi. MAL on antanut mm. lausuntoja opetusministeriöön edustamiensa alojen aseman puolesta uudistuvassa lukion tuntijaossa ja seurannut opetussuunnitelman perusteiden valmistelua opetushallituksessa.

MAL vetää matemaattis-luonnontieteellisten järjestöjen yhteistyöfoorumia, joka perustettiin MAL:n aloitteesta 2000-luvun alussa. Foorumissa on käsitelty alan ajankohtaisia ongelmia ja pyritty vaikuttamaan erityisesti alan kouluopetukseen. Foorumi oli mukana myös Suomen akatemian tiede03-tapahtuman järjestämisessä syksyllä 2003. Foorumin työskentelyyn ovat osallistuneet seuraavat järjestöt: Matemaattisten aineiden opettajien liitto (MAOL), Teknillisten tieteiden akatemia (FACTE), Kemianteollisuus, Luonnontieteiden akateemisten liitto, Suomen fyysikkoseura, Suomen kemian seura, Tietojenkäsittelytieteen seura, Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistys, TEK sekä opiskelijajärjestöt: International Association of Physics Students (IAPS) ja Limes, joiden edustajat foorumissa ovat olleet hyvinkin arvovaltaisia vaikuttajia.

MAL:n luonteva yhteistyökumppani on TEK, jonka yhteydessä MAL toimii. Sen kanssa on ollut yhteistyötä mm. koulutustapahtumien järjestämisessä. MAL:n toimisto sijaitsee TEKissä. Suomen fyysikkoseuran kanssa MAL on perinteisesti järjestänyt nimikkoseminaarin vuosittain pidettävien Fysiikan päivien yhteydessä. Yhteistyöpalavereita on ollut myös Suomen matemaattisen yhdistyksen kanssa. Yhteistyötä on kehitteillä monien muidenkin alan järjestöjen kanssa. MAOLin kanssa yhteistyö on perinteistä sekä foorumissa että lukiolaisten palkitsemisessa.


Teksti: Jouni Björkman ja Antti Lauri.